Nuori miehenalku saapui isoisänsä luokse pienessä kaupungissa Länsi-Venäjällä. ”Hei rakas isoisäni.”, sanoi poika, ”Siitä onkin jonkin aikaa, kun olemme nähneet.” ”Hei rakas poikani.” vastasi isoisä, ”Olen iloinen, että koko Venäjän kansasta saan tavata sinut tänään.”
Oli keskipäivä ja ulkona oli syksyinen sää, elettiin syyskuuta. Poika ja isoisä olivat läheisiä ja olivat tavanneet yleensä usein, mutta tällä kertaa oli vierähtänyt muutama viikko edellisestä tapaamisesta. Isoisä oli ollut jo pidemmän aikaa elämän paremmalla puolella, mutta hänen mielensä toimi edelleen sitkeästi.
”Sitä sanotaan, että mitä vanhemmaksi ihminen elää, sitä enemmän hän oppii rakastamaan”, sanoi isoisä, ”tämän voi huomata käytännössä etenkin vanhempien ja isovanhempien käytöksessä nuorempaa väkeä kohtaan.” ”Tuohan on mielenkiintoista isoisä,” vastasi poika ”en ole aiemmin ajatellutkaan tuota, mutta silti se pitää varmaan paikkaansa. Tuleeko ihminen myös viisaammaksi iän myötä?” kysyi poika. ”Ei välttämättä.” vastasi isoisä, ”viisautta voi kertyä myös paljon jo nuorella iällä, sitä voi tulla ryöpähdyksinä erilaisten kokemusten myötä. Kaikki vanhat ihmiset eivät nimittäin ole viisaita. Välillä ihmiset kasvavat myös liian vanhoiksi.” ”Minä en ainakaan usko, että sinusta voisi kasvaa liian vanhaa” vastasi poika, ”toivon, että elät mahdollisimman pitkään.” ”Tuo kertoo siitä, että et ole vielä riittävän viisas.” Vastasi isoisä.
Poika tuli hieman sekavaksi isoisän vastauksesta ja alkoi pälyilemään ympärilleen. Hetken kuluttua isoisä keskeytti hiljaisuuden ja alkoi kertomaan Venäjän kansasta. ”Venäjä on kulttuurillinen mahti poikani, meitä erottaa Lännestä se, että tahtomme on sellainen, että tapahtuvat asiat ovat välttämättömyyksiä. Toimiamme ohjaa siis kohtaloksi koetut asiat. Muualla Eurooppaa ajatellaan sattumalla olevan isompi vaikutus.” ”Kiitos kun kerroit tämän pappa,” vastasi poika ”olen itsekin ajatellut joidenkin asioiden välttämättömyyttä.” ”Se johtuu siitä, että sinun henkesi on venäläinen.” vastasi isoisä. ”Venäjän mahtiin sisältyy myös sen voimakas valta. Kansallamme on pitkään ollut vahvoja johtajia ja kansamme myös arvostaa sellaisia.” ”Arvostetaanko meitä ja johtajiamme Lännessä?” kysyi poika. ”Jossain päin Eurooppaa meitä enemmänkin pelätään ja vihataan suuren valtamme takia. Eurooppa ei yleisesti ottaen ymmärrä yhteiskuntamme valtarakennetta ja siksi suhtautuvat pelonsekaisesti meitä kohtaan. Kenties se johtuu siitä, etteivät he tunne ketään venäläisiä. Tässä on syytä kuitenkin erottaa kansa ja johtajat. Kansan parissa muuallakin maailmassa johtajiamme ja maatamme osataan arvostaa, mutta yleinen ilmapiiri maiden johtajissa on kuitenkin nykyään Venäjää vastaan. Suhtautuminen Venäjää kohtaan ei kuitenkaan välttämättä ole lopullista, vaan Lännessäkin voi nousta johtajia valtaan, jotka pitävät enemmän Venäjästä. Poikkeuksena Venäjävastaisuuteen on kuitenkin Amerikka, jossa Venäjää kohtaan suhtaudutaan positiivisemmin, koska sielläkin ymmärretään vallan päälle.” ”Minäkin pidän Amerikasta” sanoi poika, ”se on suuri läntinen mahti Venäjän rinnalla, vaikka se onkin erilainen maa kuin me.” ”Hyvä oivallus, poikani.” vastasi isoisä. Keskustelukumppanit jatkoivat keskusteluaan vielä hetken aikaa, kunnes he alkoivat lounastamaan.
Akseli Hänninen blog 