Meren rantaan. – Minä en rakentaisi itselleni taloa (ja kuu-
luu juuri minun onneeni, etten ole talonomistaja!). Mutta jos minun täytyisi, rakentaisin sen, samoin kuin monet roomalaiset, meren rantaan, aina mereen saakka – olisin kyllä iloinen, jos
minulla ja tuolla kauniilla hirmulla olisi joitakin yhteisiä salaisuuksia.
-Friedrich Nietzsche, Iloinen tiede, 240
Friedrich Wilhelm Nietzsche syntyi 15. lokakuuta 1844 Röckenissä, Preussissa ja kuoli 25. elokuuta 1900 Weimarissa, Saksassa. Nietzsche oli kuollessaan vain 55-vuotias. Jos hän olisi elänyt pidempään, Saksa tuskin olisi muuttunut totalitaariseksi natsisaksaksi hänen suuren älyllisen vaikutusvaltansa aikana hänen vielä eläessään. Ongelmat alkoivat Nietzschen kuoltua, hänen siskonsa Elisabeth Förster-Nietzschen kautta, kun hän Nietzschen kuoleman jälkeen alkoi hallita Friedrichin kirjoituksiaan omilla tarkoituksillaan kuten natsisaksan edistämisellä. Ennen kuolemaansa omalla tavallaan omaelämänkerrallisessa kirjassaan Ecce homo (1888), Nietzsche suhtautui kriittisesti sekä äitiinsä, että siskoonsa.
Nietzsche kirjoitti kirjassaan Antikristus: ”Tämä kirja kuuluu harvimmille. Tuskin yksikään sen lukijoista on vielä syntynyt. Ne ovat niitä, jotka ymmärtävät Zarathustrani: kuinka saisin sekoittaa itseäni sellaisiin, jotka jo tänään saavat kuulijoita? – vasta ylihuomenna on aikani.” Tällä hän kenties tarkoitti, että kuluisi sukupolvia ennen kuin hänen vaikeaselkoisten kirjoituksiensa todellinen luonne ymmärrettäisiin. Tähän hän viittaa myös kirjassaan Hyvän ja pahan tuolla puolen, jonka alaotsikko on ”Erään tulevaisuuden filosofian alkunäytös”. Nietzschen kirjoitukset olivat tuntemattomia laajalle osalle ihmisistä vielä 1800-luvulla ja hänen kirjojansa myytiin niiden alkuaikoina kourallinen. Hän kuitenkin uskoi, että hänen kirjoituksensa valitsivat harvat lukijansa ja uskon, että hänen ajatustensa vaikutusvalta alkoi jylläämään jo näistä varhaisista muutamista. Hänen kirjoituksensa alkoivat karttamaan mainetta vasta 1900-luvun alussa.
Muun muassa Ranskassa häntä on käsitelty laajalti ja Nietzschen nimi tulee useasti esiin Marcel Proustin valtavassa, yli 4000-sivuisessa romaanissa Kadonnutta aikaa etsimässä. Voi olla, että Proust oli inspiroitunut Nietzschen ajatuksista erityisesti itsensä ylittämisestä ja sitten saavuttanut tämän päämäärän näin suuren kirjan kirjoittamisesta. Proustia ja Nietzscheä yhdistää ainakin taiteen suuri arvostaminen.
Nietzsche kuvailee itseään moraalin kieltäjäksi ja kirjoittaa: ”Ei ole olemassa moraalisia tekoja, on olemassa vain moraalisia tulkintoja teoista.” Hänen pääteoksessaan Näin puhui Zarathustrassa Nietzsche kirjoittaa, että on tarpeen arvioida kaikki arvot uudestaan.
Se, että Hitlerin toimet yhdistyvät Nietzscheen on varmasti vaikuttanut käsitykseen Nietzschestä. Ainakin muutamat poliittisesti liberaalit ateistikirjailijat kuten Bertrand Russell, Christopher Hitchens ja Sam Harris ovat maininneet lukeneensa Nietzscheä, mutta olevansa eri mieltä hänen kanssaan monista asioista, jonka uskon johtuvan juuri tästä ennakkoluulosta. Nietzschen kirjojen lauseiden taustalla olevien merkitykset todella ymmärrettyään, hänen ajatuksiaan on vaikea todeta vääriksi. Hän kirjoitti: ”En ole ihminen, olen dynamiittia!”. Tämä kuvastaa sitä, että hän ymmärsi itsekin tulevansa olemaan valtava voima maailmassa. Ecce homossa hän kirjoittaa, että hänen kirjoituksiaan voi olla vaikeaa laskea käsistään edes yön ajaksi.
Kristinuskoa Nietzsche kritisoi, koska se on hänen mielestään on vihamielinen elämälle. Hän kirjoitti, että kristityt ovat anarkisteja ja että tämä tulee hänen mukaansa selvästi ilmi, kun katsoo historiaa. Hänen mukaansa kristinuskolla on myös joitain feminiinejä piirteitä. Kristillistä seksuaalimoraalia hän kritisoi Antikristuksessa näin: ”Joka tuomitsee seksuaalisuuden ja tahraa sen nimellä ’epäpuhdas’, syyllistyy perisyntiin elämän pyhää henkeä vastaan.” Hän piti juutalaisia älykkäämpänä, tarmokkaampana ja kestävämpänä kuin muita kansoja. Juutalaisuus oli hänestä kuitenkin haitallisin uskonto siksi, että kristinusko on syntynyt siitä. Hän kuitenkin kirjoitti juutalaisten olevan hyvää väkeä. Nietzsche kirjoitti saksalaisesta mielenmaisemasta kapeamielisenä juutalaisia kohtaan, ja kirjoitti esimerkiksi Englannin ja Ranskan olevan avoinmielisempiä juutalaisille.
Nietzsche löysi Fjodor Dostojevskin kirjallisuuden vuonna 1887 ja arvosti hänen psykologista käsitystään. Nietzschekin on pohtinut venäläistä sielunmaisemaa kirjoissaan. Hän kirjoitti kirjassaan Epäjumalten hämärä (1889): ”’Pahoilla kansoilla ei ole lauluja.’ Miksi sitten venäläisillä on lauluja?” Nietzschen mukaan Venäjällä on myös epävarmuus siitä, tukisivatko vai vastustaisivatko he muita. Hän kirjoittaa kirjassaan Moraalin alkuperästä (1887), että yksi asioista, mitkä tekevät venäläisestä kulttuurista ylivertaisen on se, että siellä ajatellaan fatalistisesti eli että asiat tulevat tapahtumaan vääjäämättä kohtalonomaisesti. Hän kirjoitti myös, että venäläiset ja juutalaiset ovat päähenkilöt kansojen vallan näyttämöllä Euroopassa.
Nietzschellä oli myös valtava määrä elämän neuvoja. Hän kuvaili Schopenhaueria liian pessimistiseksi. Hänen mukaansa asioiden kiirehtiminen ei ole hyväksi vaan niille pitäisi antaa aikaa kypsyä. Hän kirjoitti, että arvostaa kauimmaisen rakastamista. Hän kirjoitti, että ihmisen tulisi rakastaa ”kerran”. Hän kirjoitti, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän oppii rakastamaan. Hän myös kirjoitti naisten tekevän hänet vihaiseksi. Lisäksi hänen mukaansa naisilla on tapana pitää toisiaan ala-arvoisena. Hän kirjoittaa, että suuria tavoittelevat ihmiset lajittelevat ihmiset sen mukaan katsovatko heidän olevan heille hyödyllisiä vai heidän tiellään. Yksi Nietzschen tunnetuimmista lainauksista on kaikille tuttu ”Mikä ei tapa, vahvistaa.” Nämä ovat vain harvoja esimerkkejä ja lisää löytää parhaiten hänen kirjallisuudestaan.
Nietzsche kritisoi moneen otteeseen kirjoissaan demokratiaa. Hän kirjoitti, että yksilöt, perheet tai jopa kansat voivat saavuttaa aiempaa suurempia valta-asemia. Maailmalla on ollut monia hallitsijoita, jotka ovat johtaneet maataan pitkään kuten Suomen entinen presidentti Urho Kekkonen. Kekkonen toimi Suomen presidenttinä yli 25-vuotta vuodesta 1956 eteenpäin. Vuonna 1973 eduskunta hyväksyi poikkeuslain, jolla mahdollistettiin Kekkosen presidenttiyden jatkuvan ilman presidentinvaaleja. Ehkä nykypäivänä löytyisi parempia vallanjakotapoja kuin perinteinen demokratia.
Akseli Hänninen, 2024
Akseli Hänninen blog 